4.9.2018

Leireillä viittomakieltä, yhdessäoloa ja hauskanpitoa

Kuurojen Liiton nuorisotyö järjesti kesän aikana kuusi leiriä ratsastusleiristä pohjoismaiseen juniorileiriin. Tänä kesänä mukana oli noin 60 osallistujaa.

Nuorisosihteeri Juha Vahtera kertoo, että nuorisotyön kautta voi osallistua sekä kotimaisille että kansainvälisille leireille. Joka vuosi nuorisotyö järjestää erilaisia leirejä ja tapahtumia, joissa on mukana kymmeniä lapsia ja nuoria.

Leireillä viittomakielen taidolla ei ole väliä, tarvittaessa paikalle voidaan tilata tulkit. Kaikki kuurot, huonokuuloiset, sisäkorvaistutetta käyttävät lapset ja nuoret ovat tervetulleita mukaan. Lisäksi kuulevat lapset ja nuoret, joilla on kuurot vanhemmat tai sisarukset saavat osallistua.

Viittomakieliset lapset asuvat usein kaukana toisistaan, ja leireillä heillä on mahdollisuus kohdata samanikäisiä kavereita, joilla on sama kieli ja kulttuuri. Leiritoiminnassa tärkeää on hauska yhdessäolo ja uusien kavereiden löytyminen!

Leireistä tiedotetaan nuorisotyön kanavilla sekä Kuurojen Liiton sähköisessä ja paperisessa tapahtumakalenterissa. Nuorisosihteerin voi myös pyytää kouluvierailuille, ota rohkeasti yhteyttä! 

Lisätietoja:
Juha Vahtera
nuorisosihteeri

044 741 7254 tekstiviestit, videopuhelut (WhatsApp)
Skype: klnuorisotyo
nuorisosihteeri@kuurojenliitto.fi

Hyödyllisiä linkkejä