Ajankohtaista
-A A +A
12.7.2017

Ministeri Mattila viittomakielisten asialla

Porissa järjestettävän SuomiAreena -tapahtuman aikana Kuurojen Liitto tavoitti sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan useampaan otteeseen. Mattila vieraili maanantai-iltana Porin Kuurojenyhdistyksellä tervehtimässä paikallisia viittomakielisiä. Lisäksi Mattila ehti tiistaina piipahtaa Kuurojen Liiton ständillä Porin Kauppatorilla.

Kuurojen yhdistyksen illassa Mattila käsitteli puheenvuorossaan sosiaali- ja terveysuudistusta. Sote-uudistus on laaja kokonaisuus, jonka mukanaan tuomia muutoksia ei voida vielä määritellä tarkkaan. Mattila korosti, että palveluja käyttäessä on tärkeää pystyä asioimaan omalla kielellään, eli sote-uudistuksen yhteydessä on valvottava viittomakielisten mahdollisuuksia käyttää äidinkieltään.

Puheenvuorossaan Mattila sanoi, että varsinkin sote-uudistuksen yhteydessä tarvitaan viittomakielisiä vaikuttajia. Mattila itse on coda ja osaa viittomakieltä. Hän kannusti viittomakielisiä pyrkimään politiikkaan.

- Toivon näkeväni lisää viittomakielisiä kansanedustajia eduskunnassa, totesi Mattila.

Tiistaina Kuurojen Liiton ständillä haastateltiin Mattilaa Kelan tulkkauspalveluiden kilpailutuksesta. Hän oli tietoinen tilanteen hankaluudesta ja ymmärsi viittomakielisten huolen kilpailutuksen tuloksesta. Mikäli kilpailutuksen tulos ei tyydytä, siitä tulee valittaa. Mutta Mattila totesi toivovansa, että Kelan kanssa voidaan keskustella asiasta.

Yhteystietomme

Kuurojen Liitto
Ilkantie 4, 00400 Helsinki
+358 9 580 31
+358 9 5803 770

Tue toimintaamme