Viittomakielelle tulkattu opastus Meirän kaupunki -näyttelyssä

Kuplakin löytyy Meirän kaupungista. Kuva: Mikko Vares

Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vietetään Viittomakielen päivää tiistaina 12. helmikuuta. Ohjelmassa on viittomakielelle tulkattu opastus Meirän kaupunki -näyttelyyn kello 16.30-17.30. Meirän kaupunki kertoo tehdaskaupungin työväen elämästä 1900-luvun eri vuosikymmenillä. Näyttelyssä voi tutustua esimerkiksi 1900-luvun alun työväen osuuskauppaan ja säästöpankkiin, eläytyä eri vuosikymmenten työympäristöihin tai astella 1900-luvun alkupuolen työväentalolle.

Kierros on kaikille avoin, tervetulleita ovat niin kuurot kuin kuulevatkin ja kierrokselle on vapaa pääsy.

Työväenmuseo Werstaalla on vietetty Viittomakielen päivää vuodesta 2012 lähtien, jolloin Kuurojen museo yhdistyi osaksi Työväenmuseo Werstasta. Perinteikkään Kuurojen museon kokoelmat on sijoitettu Tampereelle, mutta näyttelytoimintaa jatketaan edelleen Kuurojen liiton toimitiloissa Helsingin Valkeassa talossa. Valkeassa talossa on parhaillaan esillä Hyvä paha tekniikka -näyttely, joka kertoo teknologian vaikutuksesta viittomakieliseen yhteisöön Suomessa. Lisäksi Kuurojen museolla on verkkonäyttelyitä osoitteessa http://www.kuurojenmuseo.fi/?page_id=1381&lang=fi

Viittomakielen päivää vietetään suomalaisen kuurojenopetuksen perustajan ja suomalaisen viittomakielen isän Carl Oscar Malmin (1826-1863) syntymäpäivänä.

Lisätiedot Viittomakielen päivän opastuksesta:
Museolehtori Olli Nordling, puh. 050 441 8697 tai olli.nordling@tyovaenmuseo.fi

Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
avoinna ti-su 11-18
AINA VAPAA PÄÄSY

Hyödyllisiä linkkejä