6.9.2019

EUDin toiminta kiinnosti suomalaista yleisöä

Elokuun viimeisenä lauantaina Valkean talon auditorioon kokoontui viittomakielisiä, jotka olivat kiinnostuneita European Union of the Deaf, EUDin toiminnasta. EUD kokousti Suomessa viikonlopun ajan ja sen yhteydessä järjestetyssä iltaseminaarissa suomalaiset viittomakieliset saivat kunnian tavata koko EUDin hallituksen ja heidän lisäkseen toiminnanjohtajan ja mediatyöntekijän.

EUDin hallitukseen kuuluu tällä hetkellä puheenjohtaja Markku Jokinen Suomesta, varapuheenjohtaja Gergely Tapolczai Unkarista, Louise Lolo Danielsson Ruotsista, Sofia Isari Kreikasta ja Daniel Büter Saksasta. Lisäksi paikalla olivat toiminnanjohtaja Mark Wheatley ja mediatyöntekijä David Hay, jotka työskentelevät Brysselistä käsin.

EUD hallitus kokoontuu neljästi vuodessa ja yleensä kokoukset järjestetään EU -puheenjohtajamaassa. EU -puheenjohtajuus vaihtuu puolen vuoden välein, ja Suomi on nyt puheenjohtajamaana heinäkuusta joulukuuhun. 

Ilta Valkeassa talossa

Paikalla ollut yleisö oli selvästi innostunut EUDin hallituksen läsnäolosta ja keskustelu oli vilkasta. EUD esitteli toimintaansa ja yleisö esitti kysymyksiä muun muasta vapaasta liikkuvuudesta, lentomatkustamisesta ja itse EUDin toiminnasta. EUD tekee vaikuttamistyötä Brysselissä olevien verkostojensa kautta ja yhtenä tärkeänä vaikuttamiskanavana on Euroopan Parlamentti, jossa EUD tekee paljon yhteistyötä kuuron MEPin, Adam Kosan kanssa. Lisäksi EUD on yhteydessä jäsenmaihinsa, joissa tehdään vaikuttamistyötä kansallisella tasolla.

- Tällä hetkellä työn alla on eurooppalainen esteettömyysdirektiivi, jota on työstetty pitkään EU-tasolla. Kun se menee läpi, EUDin pitää tukea jäsenmaitaan esteettömyysdirektiivin toimeenpanossa. Jos maiden omia lainsäädäntöjä ei muuteta kolmen vuoden sisällä, ne eivät muutu jatkossakaan. Tulevat kolme vuotta ovat tärkeitä vuosia ja EUD aikoo luoda verkkosivuilleen työkalupakin jäsenmaiden edunvalvontatyön tueksi, kertoo varapuheenjohtaja Gergely Tapolczai.

EUDin toimintaa voi seurata verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Linkit löydät uutisen alta.

Hyödyllisiä linkkejä