26.2.2019

Kuurojen lehti 1/2019 on ilmestynyt

  • Kuurojen lehden kansikuvassa sairaanhoitaja seisoo hymyillen käytävällä
Ensimmäinen vuoden 2019 Kuurojen lehden numero on saapunut tilaajille. Lehteen sisältyy tälläkin kertaa sekä tietoa että viihdettä ja kiinnostavia henkilöhaastatteluita yhteisön ihmisistä.

Kuurojen lehden asiantuntijahaastattelu nostaa esille viittomakielisiä teatterin tekijöitä, jotka haluavat tilaa valtaväestön näyttämöiltä. Juttu nostaa esille muutoksia, joita taidekentän yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttäisi.

Teemasivuilla esitellään Kuurojen Liiton eduskuntavaaliteesit ja kerrotaan, miten ne tukevat vaikuttamistyötä. Huhtikuussa suomalaiset valitsevat uudet edustajat eduskuntaan. Nyt on aika vaikuttaa poliittisiin puolueisiin ja niiden ehdokkaisiin.

Vuoden viittomakieliteko 2018 -tunnustuksen saanut Tomas Vaarala avaa lehdessä kamppailuja, joita hän on käynyt ennakkoluulojen murtamiseksi. Hän tietää, että kaikkea ympärillä sanottua vähättelyä ei kannata uskoa.

Lehden uutuuspalstalla erilaisia haasteita elämässään kohtaavat viittomakieliset jakavat oman tarinansa. Tero ja Jaana Tiainen kertovat, kuinka sairaus on mullistanut heidän perheensä elämän. Toinen uutuus on Bravuuri keittiössä -juttusarja, joka tehdään yhteistyössä Kuurojen videon kanssa. Kokkausvideot julkaistaan Kuurojen videon kanavalla sen tilaajille osoitteessa www.kuurojenvideo.fi. Lehti julkaisee puolestaan reseptit ja ohjeet. Ensimmäisessä osassa Håkan Westerholm leipoo omenahyvää isoisoäitinsä reseptillä.

Uusimmassa lehdessä on myös silmiä avaava kertomus siitä, mitä kaikkea Kuurojen Liiton palveluohjaajien työviikkoon voikaan mahtua. Lisäksi urapalstalla pääsee tutustumaan sairaanhoitaja Marika Mostovan työhön palvelukeskus Åvikissa.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Kuurojen lehti on liiton järjestöjulkaisu ja viittomakielisten aikakaus- ja mielipidelehti.

 

Hyödyllisiä linkkejä