3.6.2019

Kuurojen Liitto iloitsee viittomakieliset huomioivasta hallitusohjelmasta – myös sovintoprosessi historian vääryyksistä käynnistyy

Maanantaina 3.6. julkistetusta hallitusohjelmasta on jo ehditty iloita kuurojen yhteisössä. Kuurojen Liiton vaaliteesit huomioitiin hyvin ohjelmassa ja lisäksi valtioneuvosto käynnistää sovintoprosessin kuuroihin kohdistuneista oikeudenloukkauksista Suomen historiassa.

Kuurojen Liitossa ollaan tänään ilolla otettu vastaan tieto uudesta hallitusohjelmasta. Lähes kaikki Kuurojen Liiton eduskuntavaaliteesit näkyvät ohjelmassa (vaaliteesit ohessa liitteenä). Tärkeimpinä tavoitteina oli tulkkauspalvelun kehittäminen, viittomakielisten lasten oppimispolun turvaaminen ja sotepalvelujen kehittäminen viittomakieliset osallistamalla. Lisäksi liitto toivoi, että Suomeen perustetaan laaja-alainen viittomakieliasiain neuvottelukunta arvioimaan viittomakielilain ja viittomakielisten perusoikeuksien sekä yhdenvertaisuuden toteutumista.

Teesien lisäksi Kuurojen Liitto on aktiivisesti ajanut, että Suomen valtio käynnistäisi selvitystyön kuurojen kokemista vääryyksistä Suomen lähihistoriassa.

Myös suomenruotsalaisen viittomakielen uhanalainen asema ja elvytystyö on ollut liiton vaikuttamistyön yhtenä tärkeänä teemana.

Tänään 3.6. julkistetussa hallitusohjelmassa kaikki nämä tavoitteet näkyvät seuraavasti.

  • Lisäksi laaditaan kielipoliittinen ohjelma, jossa otetaan huomioon muut Suomessa puhutut kielet, erityisesti saamen kielet, romanikieli, karjalan kieli ja viittomakielet. (s. 85)
  • Valtioneuvosto käynnistää valtiollisen sovintoprosessin kuuroihin kohdistuneista oikeudenloukkauksista Suomen historiassa. (s. 88)
  • Vahvistetaan lainsäädännöllä sosiaali ja- terveydenhuollon palvelujen käyttäjien itsemääräämisoikeutta. Parannetaan potilas- ja sosiaaliasiamiestoimintaa. Turvataan kielellisten oikeuksien toteutumista käytännössä erityisesti ruotsin ja saamen kielellä sekä viittomakielellä. (s. 143)
  • Perustetaan laaja-alainen viittomakieliasiain neuvottelukunta arvioimaan viittomakielilain ja viittomakielisten perusoikeuksien sekä yhdenvertaisuuden toteutumista (OM). (s. 144)
  • Kelan hallintoa ja sen järjestämien palveluiden toimivuutta selvitetään. Selvitetään siirtyminen rekisteröitymismenettelyyn tietyissä Kelan nyt kilpailuttamissa palveluissa. (s. 150)
  • Selvitetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lainsäädännön päivitystarpeet viittomakielilain ja YK:n vammaissopimuksen mukaiseksi. Jatketaan suomenruotsalaisen viittomakielen elvytysohjelmaa muun muassa määrittelemällä kielen tutkimuksen vastuutaho. (s. 167)         

– Tämä on osoitus vahvasta yhteiskunnallisesta tahdosta viittomakielisten oikeuksien edistämiseksi. Ensimmäistä kertaa hallitusohjelma huomioi näin laajasti tarpeen viittomakielisten aseman parantamiseksi. Viittomakielisen yhteisön puolesta lämmin kiitos kaikille, jotka vaikuttivat hallitusohjelmaan, kommentoi Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen.

Hyödyllisiä linkkejä
Ladattavat tiedostot