5.2.2016

Liitosta neuvoja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön

Kuurojen Liiton uudessa organisaatiossa aloitti tammikuussa kaksi ICT-ohjaajaa. Heidän tehtävänään on neuvoa jäsenistöä tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Liiton pitkäaikaiset työntekijät Heli Mikkola ja David Barber ovat totutelleet nyt kuukauden verran ICT-ohjaajan nimikkeeseen. Organisaatiouudistuksen myötä luotua palvelumuotoa vasta kehitellään, mutta perusajatus on se, että jäsenistö saa heiltä neuvoja tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvissä asioissa.

- Voimme opettaa esimerkiksi tabletin tai älypuhelimen käyttöä ja neuvoa sähköisten palveluiden käytössä. Mutta  tietokoneeseen tulee jokin vika, se kuuluu edelleen viedä huoltoon, Heli Mikkola sanoo.

Helsingissä työskentelevä Barber tekee ICT-ohjaajan työtä kokopäiväisesti, Tampereella työskentelevä Mikkola puolestaan keskittyy kolme päivää viikosta palveluohjaajan työhön ja kaksi ICT-ohjaukseen. Tulevaisuudessa koulutusta ja neuvontaa voi pyytää joko itselleen tai esimerkiksi kuurojenyhdistys voi järjestää jäsenilleen koulutusillan. Palvelua tullaan antamaan myös etäyhteyksien kautta.

Kunhan tulevat toimintamuodot tarkentunvat, niistä tullaan tiedottamaan lisää. Jo nyt ICT-ohjaajille voi lähettää toiveita tai ehdotuksia koulutuksista. Linkki Kuurojen Liiton yhteystietoihin löytyy alta.

Hyödyllisiä linkkejä