• Liisa Kauppinen kehystää käsillään Kuurojen maailmanliiton logoa
  • Jan Eliasson luovuttaa YK ihmisoikeuspalkinnon Liisa Kauppiselle
    YK:n apulaispääsihteeri Jan Eliasson luovutti YK:n ihmisoikeuspalkinnon Liisa Kauppiselle joulukuussa 2013. Kuva: UN Photo / Paulo Filgueiras

Liisa Kauppinen 80 vuotta − "YK:n ihmisoikeuspalkinto oli yllätys"

Joulukuussa 2013 tuhannet viittomakieliset seurasivat ylpeinä suorasta nettilähetyksestä, kuinka Liisa Kauppiselle ojennettiin YK:n ihmisoikeuspalkinto. Kauppinen kertoi tuolloin Kuurojen lehdelle kansainvälisistä kokemuksistaan.

Tuliko YK:n ihmisoikeuspalkinto sinulle yllätyksenä, Liisa Kauppinen?

− Kyllä todellakin! En voinut kuvitellakaan tätä. Sain eräänä päivänä YK:lta sähköpostia ja luulin ensin, että tämä oli taas viiden vuoden välein tuleva ”ketä ehdotat ihmisoikeuspalkinnon saajaksi” -viesti. Sitten luin sen tarkemmin ja käsitin, että he kysyivät minulta, haluanko ottaa vastaan tämän palkinnon!

Ehdotuksen takana oli Kuurojen maailmanliitto, jonka kunniapuheenjohtaja Kauppinen on. Juuri hänen hellittämättömän kampanjointinsa ansiosta viittomakieli ja kuurot ovat hyvin edustettuina YK:n uudessa vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksessa. Kauppisen karisma oli selvästikin purrut YK:n valintakomiteaan, sillä hän sai suuren kannatuksen yli 150 ehdokkaan joukosta.

Afrikka opettaa

Ikätoverit ovat jo pitkään viettäneet eläkepäiviä uuninpankon vieressä, mutta Kauppinen vain porskuttaa menemään maailman turuilla ja toreilla. Mistä hänen ehtymätön tarmonsa on peräisin?

− Varmasti perhetaustastani. Sota-aikana kotiimme Nurmon Kouran kylässä sai tulla evakkoja ja vaikka mustalaisia vankkureineen. Mummo keitti heille perunoita ja he saivat majoittua tupaan, Kauppinen muistelee.

− Olen tottunut näkemään suvaitsevaisuutta lapsesta asti. Minulla on myös taipumus ruveta järjestämään asioita, joiden koen olevan väärin tai vinossa.

Vähältä piti, ettei Kauppisesta olisikaan tullut kansainvälistä ihmisoikeusvaikuttajaa. Kun Kuurojen Liitto vuonna 1986 pyysi häntä piipahtamaan Afrikassa, Kauppinen oli ensin vastahakoinen lähtemään.

− Minulla olisi ollut täällä Suomessakin ihan riittävästi töitä. Mutta lähdin kuitenkin, ja Afrikassa koin todellisen kulttuurishokin: harvat kuurot lapset pääsivät kouluun ja koulussa he saivat aterian vain kerran päivässä. Palasin sitten matkalta suoraan Turkuun Kuurojen Liiton liittokokoukseen. Sain siellä toisenlaisen kulttuurishokin, kun kuuntelin liittokokouksessa kuurojen valituksia siitä, että TPP on kallis palvelu.

Kauppinen jätti siltä seisomalta tekstipuhelupalvelun kustannukset muiden murheeksi ja suuntasi huomionsa maailman kuurojen auttamiseksi. Ja sillä tiellä hän on yhä.

”Kuurojen pitää oppia kuulemaan”

Kauppinen on saanut nähdä kuurojen elämää kaikissa maailmankolkissa. Missä maassa ihmisoikeutemme toteutuvat parhaiten?

− On mahdoton sanoa yhtä parasta, mutta Pohjoismaissa on ollut pitkään hyvä tilanne. Täällä Suomessa on tulkkipalvelut ja valtio tukee viittomakielistä teatteria sekä viittomakielistä kirjastoa.

Sisällissodista kärsivissä maissa ihmisoikeudet ovat usein hyvin heikoissa kantimissa.

− Esimerkiksi levottomassa Somaliassa tilanne on todella huono. Maassa on vain kaksi koulua kuuroille: yksi yhteinen kuuroille ja sokeille lapsille, toinen isommille kuuroille. Sotatilan takia pieniä lapsia ei voi laittaa pitkälle koulutielle, vaan jotkut kuurot pääsevät kouluun vasta parikymppisinä, Kauppinen kertoo.

– Yhdellä reissulla Somaliassa kysyin opiskelijoilta, mitä kuurot tarvitsevat. Nuoret miehet vastasivat että urheilukenkiä, koska sandaaleilla on hankala potkia jalkapalloa!

Kehitysmaiden liikuntavammaiset ja sokeat ovat sikäli huonommassa asemassa, etteivät pääse liikkumaan ilman muiden apua. Tiet voivat olla kuoppaisia, jolloin invalidi joutuu ryömimään maassa, kun pyörätuolilla ei pääse eteenpäin. Kuuroilla sen sijaan on aivan erilaiset ongelmat.

− Kehitysmaissa kuurot pääsevät kouluun vähiten, tietää Kauppinen.

– Ajatellaan, ettei sellaista voi opettaa, joka ei kuule eikä puhu. Esimerkiksi Mosambikissa opettaja puhui paperi suun edessä oppilaille, mutta oppilaat eivät edes kuulokojeiden avulla ymmärtäneet häntä. Kysyin, opetetaanko heille jotain oppiaineita, esimerkiksi historiaa? Opettaja vastasi, että kuurojen pitää ensin oppia kuulemaan!

Rauhankasvatuksella tasa-arvoon

Kauppiselle ihmisoikeudet tarkoittavat valtioiden yhteisesti sopimia asioita, jotka kaikkialla maailmassa suojelevat ihmisarvoa. Miksi ihmisoikeuksien toteutuminen sitten on niin vaikeaa? Eikö valtioilla ole tahtoa tasavertaisuuteen vai ovatko jonkun oikeudet aina joltain toiselta pois?

− Jos jonkun ihmisoikeudet toteutuvat, ei se ole koskaan keneltäkään pois, päinvastoin. Valtioilla on varmasti tahtoa, mutta ei keinoja, Kauppinen pohtii.

– Erilaiset kielet ja kulttuurit ovat monen sodan taustalla. Meidän pitäisi panostaa rauhankasvatukseen ja oppia arvostamaan erilaisuutta. Erilaisuus on ihmiskunnalle rikkaus. Silti usein, kun perheeseen syntyy kuuro lapsi, vanhemmat voivat kokea lapsen kuurouden uhkana perheen harmonialle. Silloin hänet pyritään muuttamaan samanlaiseksi kuin muut perheenjäsenet.

Millainen olisi Liisa Kauppisen täydellinen maailma?

− Sieltä olisi poistettu sanonta ”kuuro ei voi” ja esteet yhdenvertaiselle osallistumiselle. Täydellisessä maailmassa kuuron lapsen syntymä olisi onnellinen asia ja hän saisi elämässään samat mahdollisuudet kuin muutkin ihmiset.

Viittomakieltä käyttävien lasten tulevaisuus huolestuttaa Kauppista.

− Viittomakielen vastaiset toimet ovat institutionaalisia. Ne ovat yhteiskunnan palvelurakenteissa, kuten kuntoutuksessa, varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa ja perheen tukipalveluissa. Esimerkiksi koulussa viittomakielisten lasten oikeudet eivät toteudu: jos lapsi vähänkin puhuu, hänet siirretään heti kuulevien ryhmään. Viittomakieli ei kuitenkaan ole uhka, on älytöntä vastustaa sitä, Kauppinen tuhahtaa.

– Viittomakielen puolustaminen ei tarkoita puhetaidon vastustamista, minähän puhun itsekin.

Miten me tavalliset tallaajat voisimme edistää ihmisoikeuksia?

− Pitää ensin tuntea omat oikeudet, sitten voi edistää asioita yhdessä muiden kanssa. Pitää puolustaa oikeuttamme viittomakieleen: kuuroilla on oikeus laadukkaaseen viittomakieliseen opetukseen. Meillä on oikeus ilmaista itseämme viittomakielellä ja yhteiskunnalla on velvollisuus ymmärtää meitä.

 

Teksti: Salla Lähteenmäki
Kuva: Annika Posti

Juttu on julkaistu Kuurojen lehdessä 1/2014.