31.8.2016
Pirkko Selin-Grönlund, Erityisasiantuntija (kielelliset oikeudet; päivähoito, opetus), Kuurojen Liitto ry

Mihin lokeroon tämä lapsi kuuluu?

Syksy on tullut, koulut ovat alkaneet ja liiton edunvalvonnassa on riittänyt töitä erityisesti varhaiskasvatus- ja kouluasioissa. Erityisasiantuntija Pirkko Selin-Grönlund pohtii blogissaan, kuinka opetuksessa tulisi parhaiten huomioida lapsen yksilölliset tarpeet.

Viime kesänä olin eräässä kuulovammaisten lasten vanhempien tilaisuudessa ja jutusteluni erään äidin kanssa keskeytyi, kun hänen alle kouluikäinen tyttärensä tuli kysymään äidiltä erästä asiaa. ”Miksi tuo (osoittaen toista tyttöä) vaan viittoo eikä puhu, vaikka sillä on implantti..?” Tämä kysymyksen esittänyt tyttö on ollut jonkin verran tekemisissä erilaisten kuulovammaisten kanssa, mutta nyt hän oli törmännyt uuteen ilmiöön.

Äidin vastaus ei ollut yksinkertainen: ”No, ei se implantti aina ehkä toimi. Täällä on nyt niin paljon meluakin, että voi olla vaikea kuulla. Voi olla niinkin, että hän on ensin oppinut viittomaan tai viittomakieli on hänelle helpompi kieli muutenkin…” Tyttärelle tämä vastaus oli riittävä ja hän lähti takaisin.

Viranomaisella on hyvin kapea käsitys siitä, mistä kuuron tai kuulovammaisen lapsen kohdalla on kysymys

Tällaisia keskusteluja olen tänäkin syksynä käynyt uudestaan ja uudestaan, mutta en perheiden, vaan viranomaisten kanssa. Hyvin usein, kun perhe kääntyy viranomaisen puoleen viittovan lapsen päivähoitoon tai kouluun liittyvissä asioissa, viranomaisella on hyvin kapea käsitys siitä, mistä kuuron tai kuulovammaisen lapsen kohdalla on kysymys. Vanhemmat eivät saa sitä apua, mitä he tarvitsisivat. Heitä ei ymmärretä, heitä ei uskota. Viranomaisen mielestä lapsen kanssa ”pärjätään ihan hyvin”.

Kuulovamma-alalla käytetään usein ryhmittelyä viittomakielisiin, huonokuuloisiin ja sisäkorvaistutetta käyttäviin.  Tämä ryhmittely on kuitenkin ristiriitainen. Termillä viittomakielinen on alettu korvata sana kuuro, mutta itseasiassa viittomakielinen viittaa kielinäkökulmaan, jolloin kuulon asteella ei pitäisi olla merkitystä. Huonokuuloinen taas on arkikieltä (osin ammattilaistenkin käyttämää), ja lähinnä lääketieteelliseen näkökulmaan perustuvaa sanastoa, ja sisäkorvaistutetta käyttävä puolestaan viittaa tiettyyn apuvälineeseen ja sen käyttöön liittyviin asioihin.

Liian kaavamainen lokerointi estää näkemästä lapsen kokonaisvaltaisesti. Se lapsi, jonka kommunikaatiotapaa toinen lapsi silloin kesällä ihmetteli, on itseasiassa sisäkorvaistutetta käyttävä, joka kuulee istutteen avulla kuten huonokuuloinen, ja hänen ensikielensä on viittomakieli. Hän on kaksikielinen. Liian monimutkaista virkamiehelle, jonka esimerkiksi opetusasioissa tulisi lähteä lapsen yksilöllisistä tarpeista eli tutkia kaikki mahdolliset ”lokerot”, joita asiaan liittyy. Osalla näistä lapsista voi olla myös näkövamma tai liikuntavamma ja asiasta tulee vielä monimutkaisempi ymmärtää.

Liian kaavamainen lokerointi estää näkemästä lapsen kokonaisvaltaisesti.

Kaikkien viittomakieltä enemmän tai vähemmän käyttävien lasten pitäisi päästä aloittamaan koulupolku samalta viivalta. Tähän ryhmään kuuluvat nyt viittomakielilain mukaan myös codat eli kuurojen vanhempien kuulevat lapset. Viittomakielinen ei siis tarkoita aina viittovaa kuuroa, vaan ryhmä on laajempi. Omassa neuvontatyössäni en voi sulkea pois niitä lapsia, jotka ovat vasta aloittamassa viittomakielen käyttöä. Ne syyt, miksi kaikki eivät lapsesta asti viito, ovat hyvin monenlaisia eikä se aina ole perheen ”vika”, saati valinta.

Viranomaisten järjestämä palvelu ei kuitenkaan yksinään riitä. Tänä syksynä Irlannissa eräässä konferenssissa nousi esille kysymys ”Miten sinä autat siirtämään viittomakieltä kuuroille ja huonokuuloisille lapsille? Jos et nyt, niin milloin?” Tämän kysymyksen voi esittää myös täällä Suomessa, sillä viittomakielisiä aikuisia tarvitaan myös töihin viittomakielen opettajiksi, päiväkoteihin ja kouluihin sekä vapaa-ajalla perheiden tueksi, ”kummeiksi” tai vaikka satutunteja pitämään.

Kuurojen kansainvälistä viikkoa vietetään aina näin syyskuussa. Tällä kertaa Kuurojen maailmanliiton teemana on ”With Sign Language, I Am Equal” – suomeksi käännettynä suunnilleen ”Viittomakieltä käyttäen yhdenvertaiseksi”. Tämän päivän Suomessa yhdenvertaisuutta ei saa automaattisesti, joten vetoan teihin, että te jokainen osallistuisitte siirtämään viittomakieltä tuleville sukupolville. Toivottavasti viittomakielilaki opettaa meitä pääsemään eroon turhasta lokeroinnista!

Kommentit (0)