14.3.2016
Markku Jokinen, Toiminnanjohtaja, Kuurojen Liitto ry

Poimivatko kuurot rusinat pullasta?

Kuurojen Liitto tekee edunvalvontaa sekä kielivähemmistönä että vammaisryhmänä. Joskus tämä aiheuttaa hämmennystä sekä yhteisön sisällä että yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Molempia näkökulmia tarvitaan, vaikka niiden välillä joudutaankin tasapainottelemaan, toteaa Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen.

Se, että kuurot määritellään välillä vammaisryhmäksi ja välillä kieli- ja kulttuuriryhmäksi ilmenee muun muassa viranomaisten ja yhteistyökumppaneiden käsityksissä ja asenteissa ryhmäämme kohtaan. Sama asettelu näkyy myös lainsäädännössämme, erilaisissa poliittisissa ohjelmissa, ministeriöiden mietinnöissä, kuntoutusta edustavien tahojen kuntoutussuunnitelmissa ja Suomen ratifioimien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten raporteissa. Erilaisissa tapaamisissa ja kuulemistilaisuuksissa minun pitääkin yrittää arvioida, millaisesta näkökulmasta keskustelukumppanit milloinkin näkevät minut ja edustamani ryhmän.

Totta kai suurin osa kuuroista samaistuu identiteettinäkökulmaan. Kuurot eivät pidä itseään vammaisina, vaan kuuroina henkilöinä, joiden kieli on viittomakieli ja joiden kulttuuri on kuurojen yhteisön kulttuuri. Samaa ajattelevat codat eli kuurojen vanhempien kuulevat lapset, joskin ehkä enemmän kaksikielisestä ja kaksikulttuurisesta näkökulmasta käsin.

Edunvalvonnassamme emme voi - emmekä haluakaan - sivuuttaa vammaisliikkeen viitekehystä.  

Mutta edunvalvonnassamme emme voi - emmekä haluakaan - sivuuttaa vammaisliikkeen viitekehystä. Meillä on sama tavoite poistaa ympäristön esteitä yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Tässä yhdenvertaisuustaistossa olemme muiden vammaisjärjestöjen kanssa rinnakkain. Hekin joutuvat taistelemaan yhteiskunnassa vielä yleistä näkemystä vastaan, että vammaiset ovat ryhmä, jonka puutteita tulee poistaa. Myös kuurot törmäävät vielä usein tähän ns. kliinis-patologiseen näkökulmaan kuuroudesta.

Loppujen lopuksi olemme vammaisliikkeen kanssa aivan samassa tilanteessa. Osa vammaisliikkeen edustajista saattaa ajatella, että me kuurot poimimme vain rusinat pullasta, kun olemme mukana sekä vammaisliikkeessä että kieli- ja kulttuurivähemmistöjen asialla. Mutta meidän täytyy olla, koska yhteiskunta ja lainsäädäntökin kategorisoivat meidät vielä vammaisryhmäksi.

Viime vuosina kieli- ja kulttuuriryhmäajattelu on onneksi vähitellen levinnyt viranomaisten, päättäjien ja rahoittajiemme piirissä. Tähän liittyen on hyvä muistuttaa, että YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus tarkastelee kuuroja sekä kieli- ja kulttuuriryhmänä että vammaisryhmänä. On selvää, että kuurouteen perustuva syrjintä on kiellettyä. Se ei kuitenkaan yksinään takaa kaikkien ihmisoikeuksien toteutumista, vaan tarvitaan myös kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista.

Lisää vuoropuhelua edunvalvontatyön ja akateemisen maailman välille

Näkökulmapainotukset nousevat toisinaan esiin myös käytännön edunvalvontatyötä tekevien ja akateemisten tutkijoiden välillä. Kuurojen kulttuuria, identiteettiä ja yhteisöä tutkivien argumentoinnissa kieli- ja kulttuurinäkökulma nousee luonnollisesti vahvasti esiin, tavallaan ainoaksi näkökulmaksi. Me, jotka olemme poliittisesti aktiivisia viranomaisten, päättäjien, eduskunnan, EU:n ja YK:n suuntaan, hyödymme suuresti uusista tutkimustuloksista ja käytämme niitä perustellessamme poliittisilla areenoilla perus- ja ihmisoikeuksiemme huomioimista.

Toisaalta olen miettinyt, että tutkijat eivät aina huomioi sitä poliittista edunvalvontaympäristöämme, jossa me toimimme. Arkisessa työssämme joudumme huomioimaan koko ajan erilaisia viitekehyksiä, näkemyksiä ja taloudellisia intressejä. Pyrimme luovimaan tässä erilaisten viitekehysten viidakossa ja saada ihmiset monilla eri aloilla ymmärtämään yhteisömme tavan ajatella ja kokea asioita.

Toivonkin, että vuoropuhelu akateemisen yhteisön ja käytännön edunvalvontaa tekevien välillä lisääntyy ja pohdimme enemmän sitä, miten voimme tukea toisiamme paremmin. Loppujen lopuksi molemmilla on sama tavoite eli yhdenvertaisuus ja ihmisoikeuksien parempi toteutuminen.

Kokemus monipuolistaa toimintatapoja

Itse olen joskus pohtinut, miten oma tapani tehdä edunvalvontatyötä on muuttunut vuosien varrella. Nuorempana olen esittänyt asiat varsin suoraviivaisesti ja puolustanut kiivaastikin näkemyksiämme kielen ja kulttuurin näkökulmasta. Ja totta kai se onkin tärkeää edelleen!

Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut, että ihmisillä on enemmän yhteistä kuin eroja. Siksi on parempi tehdä yhteistyötä ja luoda yhteisiä tavoitteita. Neuvotteleva asenne ja halu ratkaista ongelmia yhdessä vievät usein hyviin tuloksiin nopeammin, kuin se, että jää asemasotaan jankkaamaan ja puolustamaan omia näkemyksiään.

Edunvalvonnassa erilaisten näkökulmien yhdistämien vaatii siis taitoa, kykyä ymmärtää vastapuolen näkökulmia ja kykyä käydä vuoropuhelua ja perustella omia näkemyksiään. Edunvalvontatyö vaatii jatkuvaa kehitystä ja kasvua!

Kommentit (2)

Anonyymi

Ei kuurot kerää rusinoita pullasta, vaan heidän edunvalvojansa. Kuurot asetetaan siihen asemaan, että he tarvitsevat voimakkaan edunvalvonnan ja näin edunvalvonta työpaikkansa.

arvioija

Itsekästä edunvalvontaa on tarvittu ja tarvitaan yhä. Me emme ole päättäjien asemassa, siksipä tehtävämme on vaikuttaa asioihin niin, että ne menee oikeasti jakeluun. Kuulevat eivät ymmärrä kuurojen elämää, kieltä ja kulttuuria. Tähän tehtävään kuurojen liitto on ollut tärkeässä asemassa, ja vieläpä kansainvälisissä sosiaalipoliitikassa. Me viittomakieliset olemme aina olleet ikävä kyllä edelleen sorrettuina - vaikka sitä ei myönnetä suoraan -  ja erityisryhmä. Edunvalvoja on työpaikkansa ansainnut.