27.5.2018

Kulttuuripäivät päätökseen - perinnerulla siirtyi Joensuuhun

  • Taide- ja kädentaitotöiden tuomaristo.
  • Hannuniitun koulun voittoisa esiintyjäkaarti.
  • Kulttuuripäivien perinnerulla luovutettiin Joensuun edustajille.
  • Tanhu oli tehnyt paluun, erilaisia tanhuesityksiä nähtiin kulttuuripäivillä yhteensä neljä.
  • Teatteriryhmä Messin lohikäärme viihdytti tauolla lapsia.
  • Kulttuuripäivät päättyivät perinteiseen tapaan yhteiseen Maamme-lauluun.
Kuurojen valtakunnalliset kulttuuripäivät oli valtaisa menestys. Hämeenlinnassa kokoontui arviolta yli 1000 viittomakielisen kulttuurin ystävää ja yleisössä nähtiin kaikenikäisiä vauvoista vaareihin. Myös kouluryhmiä oli taas kiitettävästi mukana.

Verkatehtaan Vanaja-salissa nähtiin erilaisia soolo- ja ryhmäesityksiä lauantaina ja sunnuntaina. Taide- ja kädentaitotöiden näyttely oli puolestaan esillä Kehräämön puolella. Deaf Pubissa vietettiin iltaa perjantaina ja lauantaina ja monet kiittivät tätä uutta mahdollisuutta vapaamuotoiseen yhdessäoloon.

Tunnelma oli koko viikonlopun iloinen ja lämminhenkinen. Verkatehtaan alueella nautittiin kulttuuriesitysten lisäksi tuttujen tapaamisessa, istuttiin ulkona kahviloissa ja pelattiin pihapelejä. Kulttuuripäivien päätteeksi jaettiin vielä kunniakirjoja parhaille töille ja esityksille. Kilpailun tulokset uutisen lopussa.

Tapahtumaa järjestämässä on ollut Kanta-Hämeen viittomakieliset ry yhteistyössä Kuurojen Liiton kanssa sekä suuri joukko vapaaehtoisia. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille sekä tietenkin kaikille esityksiin ja taidetöihin osallistuneille!

Seuraavat, 31. valtakunnalliset kuurojen kulttuuripäivät järjestetään kahden vuoden päästä eli vuonna 2020. Tapahtumapaikkana toimii silloin Joensuu ja isäntäyhdistyksenä Pohjois-Karjalan Kuurot ry.

Kulttuuripäivistä lisää lähipäivinä julkaistavassa viittomakielisessä verkkouutisessa ja seuraavassa Kuurojen lehdessä sekä myöhemmin myös Kuurojen videon kanavalla.

Liiton verkkosivuilla julkaistaan lähiaikoina lisäksi kulttuuripäivien kuvagalleria.

**

Tulokset:

KUVATAIDE YKSILÖTYÖT

Ala-aste ja alle kouluikäiset, yksilötyö:
Anastasia Vaskela, Pitäjänmäen peruskoulu:
Lumihuiput

Yläaste, yksilötyö:
Ida Taalas, sitoutumaton:
Rakkauden pelko

Aikuiset, yksilötyö
Giselle Hanhikoski, Sitoutumaton
The King of Pop

Kunniamaininta
Jenni Peltoniemi, Sitoutumaton
Suuri Elämä

KÄDENTAIDOT, YKSILÖTYÖT

Ala-aste ja alle kouluikäiset, yksilötyö:
Viljami Mellanen, Klaukkalan koulu:
Rahtialus Sisu

Yläaste, yksilötyö:
Eemil Kivelä, Turun kuurojen yhdistys ry
Akustinen kauitin

Aikuiset, yksilötyö:
Subhadevi Attili, Sitoutumaton
Wall hanging craft 2

KUVATAIDE, RYHMÄTYÖ

Ala-aste ja alle kouluikäiset, ryhmätyö:
Valteri-koulu Onerva, ohjaaja Katri Ranta:
Värikäs elämä käsissämme

Yläaste, ryhmätyö:
Pitäjänmäen peruskoulu, ohjaaja Sanna Mäkelä
Avaruus 2

Aikuiset, ryhmätyö
Sampolan itseilmaisun ryhmä, ohjaaja Raila Rautaparta
Tunteiden kirjo

KÄDENTAIDOT, RYHMÄTYÖ

Yläaste, ryhmätyö:
Valteri-koulu Onerva, ohjaaja Katri Ranta
Me eilen ja tänään

Aikuiset, ryhmätyö
Finlandssvenska teckenspråkiga r.f., ohjaaja Katja Merentie
Rosa och strom

DIGITAALINEN TAIDE

Aikuiset, yksilötyö
Niini Aalto, Helsingin kuurojen yhdistys ry
Merenalainen

VALOKUVAUS

Aikuiset, yksilötyö
Satu Kankaanpää, Seinäjoen Seudun Kuurot ry
Äidin takki

Aikuiset, ryhmätyö
Aspa/ Perholehto, ohjaaja Seija Einola
Laupias Samarialainen

**

KILPAILUESITYKSET

LAPSET JA NUORET, SOOLO

Voittaja:
Look alive, Aku Karjalainen, Sitoutumaton

Kunniamaininta:
Pandaneiti, Riina Kulojärvi, Tervaväylän koulu, Oulu

LAPSET JA NUORET, RYHMÄ

Voittaja:
Merielämää, Hannunniitun koulu

Kunniamaininta:
Kolme pukkia ja peikko, Pitäjänmäen koulu
Kuurojen yhdistyksen nuoret ennen ja nyt, Hietalahden koulu

AIKUISET, SOOLO

Voittaja:
Metsäkävelyllä, Oscar Rosa, Helsingin Kuurojen Yhdistys ry

AIKUISET, RYHMÄ
 
Voittaja:
Terapiasessio, Viito! Ry,
Esiintyjät: Olga Green, Henna Syrjälä, Cecilia Hanhikoski, Silja Ruonala ja Nelli-Sofia Tarvajärvi

Kunniamaininta:
Väinöt ja Vilmat esittävät vauhdikasta kansantanssia, Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry ja Helsingin Kuurojen Yhdistys ry
Esiintyjät: Olga Green, Quentin Green, Lari Larjola, Martin Aro, Nelli-Sofia Tarvajärvi, Laura Lepistö ja Silja Ruonala

Puna- ja valkokaartilaiset, Tampereen Viittomakieliset ry
Esiintyjät: Pentti Saarisalmi ja Antero Janhunen

Hyödyllisiä linkkejä