Viittomakieliset

Viittomakieliset voivat olla kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia. Kuuroutta voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta, mutta kuurot itse pitävät itseään ensisijaisesti kieli- ja kulttuurivähemmistönä, viittomakielisinä.

Ketkä ovat viittomakielisiä?

Viittomakielisistä osa oppii viittomakielen jo kotona kuuroilta vanhemmiltaan. Enemmistö kuuroista syntyy kuitenkin kuuleville vanhemmille, joille avautuu lapsen kautta mahdollisuus oppia uusi kieli. Myös kuulolaitetta tai sisäkorvaistutetta käyttävät voivat olla viittomakielisiä. Viittomakielisyys ei riipu kuulon asteesta, vaan ratkaisevaa on viittomakielen käyttö ja yhteisöön samaistuminen.

Äidinkielenään suomalaista viittomakieltä käyttäviä on noin 5 500, ja heistä kuuroja on noin 3 000. Osa Suomen viittomakielisistä on suomenruotsalaisia. He käyttävät suomenruotsalaista viittomakieltä ja asuvat pääasiassa Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Kuuroja heistä on noin 100.

Kuurojen vanhempien kuulevista lapsista käytetään myös englanninkielestä poimittua lyhennesanaa CODA tai coda (Children of Deaf Adults). Kuurojen kuulevista sisaruksista käytetään nimitystä SODA tai soda (Siblings of Deaf Adults).

Kuurosokeista henkilöistä osa käyttää viittomakieltä tunto- ja liikeaistien välityksellä.

Minkälaista on kuurojen kulttuuri?

Kuurojen kulttuurin elinehtoja ovat viittomakieli ja yhteisöllisyys. Kuurojenyhdistyksiä on kutsuttu kuurojen ”toiseksi kodiksi”. Ne ovat aina olleet paikkoja, joissa viittomakieli ja kuurojen kulttuuri kukoistavat. Arjessa mahdollisuuksia kielelliseen vuorovaikutukseen on vähän, toista viittomakielistä kuuroa ei aina ole omalla työpaikalla ja naapurustossa. Yhdistykset tarjoavat kuuroille ennen kaikkea sosiaalista yhteisöllisyyttä, mutta myös tietoa, edunvalvontaa, kulttuuria ja harrastuksia.

Kulttuurielämyksiä viittomakielellä tarjoavat mm. Kuurojen Liiton kulttuurituotanto, Teatteri Totti ja osuuskunta Ursa Minor.

Yhteisöllisyys ei tunne maiden rajoja

Kuuroilla on kautta historian ollut paljon kansainvälisiä kontakteja. Vaikka viittomakieli ei ole kansainvälistä, on kommunikointi vaivatonta ja kuurot matkustelevatkin paljon maailmankansalaisina. Nuoret liikkuvat sujuvasti sekä kuurojen että kuulevien maailmassa ja yhteydenpito hoituu verkossa. Kokemukset elämisestä kuulevien parissa ja elämäntapa yhdistävät viittomakielisiä yli kansallisten rajojen.

Viittomakieli äidinkielenä


Viittomakielestä muodostuu henkilön äidinkieli silloin, kun viittomakieltä on käytetty lapsen kanssa pienestä pitäen tai kun se on henkilölle tärkein kieli. Viittomakieli voi olla myös kuulevan henkilön äidinkieli. Äidinkieliä voi olla useita.

Viittomakieltä käyttäväksi kutsutaan arkikielessä ketä tahansa ihmistä, joka käyttää viittomakieltä. Perustuslaissa ja viittomakielilaissa merkitys on kapeampi: viittomakieltä käyttävä on suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävä henkilö, jonka oma kieli on viittomakieli. Tätä termiä käytetään, kun puhutaan kielellisistä oikeuksista.

Viittomakielinen on nimi yksittäiselle henkilölle, joka identiteettinsä kautta samaistuu viittomakieliseen yhteisöön. Viittomakieliset muodostavat kieli- ja kulttuuriryhmän.

Äidinkielen muuttaminen


Voit merkitä äidinkieleksesi suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen täyttämällä Digi- ja väestötietoviraston lomakkeen ”Äidinkielen muuttaminen”. Samaa lomaketta voit käyttää myös lapsesi äidinkielen ilmoittamiseen.

 

Carl Oscar Malm


Suomen viittomakielten ja kuurojenkoulun isänä pidetään Carl Oscar Malmia (1826–1863), joka perusti kotikaupunkiinsa Porvooseen maamme ensimmäisen kuurojenkoulun vuonna 1846.

Tukholmassa koulunsa käynyt Malm käytti opetuksessaan aluksi ruotsalaista viittomakieltä, josta aikanaan kehittyi kaksi kieltä – suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.

Koulussa käytetty viittomakieli vakiintui kuurojen keskuuteen ja loi pohjan kuurojen yhteisön synnylle ja yhdistystoiminnalle.

Nykyään Suomessa vietetään viittomakielen päivää C.O. Malmin syntymäpäivänä, 12. helmikuuta.