25.2.2019

Historian vääryydet –seminaari kokosi väkeä Tampereelle

  • Ihmisiä istumassa auditoriossa
    Seminaari keräsi Työväenmuseo Werstaan auditorion täyteen väkeä
  • Paneelikeskustelijat pohtivat Outi Ahosen vetämänä vääryksien eri muotoja
  • Panelistit Liisa Kauppinen, Marja Saukkonen ja Tiina Naukkarinen
Kuurojen Historiaseura järjesti 23.2. seminaarin, jossa käsiteltiin kuurojen kokemia vääryyksiä vuosikymmenien aikana Suomessa. Erityisesti esillä olivat vääryydet, jotka liittyvät Suomessakin 1920-luvulla levinneeseen rotuhygienianäkemykseen.

Seminaarin aluksi Outi Ahonen toi esille vääryyksien moninaisen kirjon, asiaa lähestyttiin Ahosen keräämien ja kertomien koskettavien tositarinoiden kautta. Tarinat Ahonen on kerännyt väitöskirjatutkimustaan varten; väitöskirja käsittelee Karjalan kuurojen evakkojen elämää. Vääryyksien ohella Ahonen nosti esiin myös hyviä esimerkkejä aktiivisista ja ammattitaitoisista kuuroista.

Seuraavaksi oli vuorossa Maija Koivisto, joka kertoi juuri käynnistyneen väitöstutkimuksensa aiheesta ja tiedonhankinnan kanavista. Koiviston väitöskirja käsittelee kuuroja naisia, avioliittolakia, pakkosterilisaatiota ja pakkoabortteja Suomessa vuosina 1929-1969. Koivisto etsii edelleen haastateltavia, yhteystiedot tämän uutisen alla.

Alustusten jälkeen vuorossa oli paneelikeskustelu, johon oli kutsuttu kuurojenpappi Marja Saukkonen, erikoistutkija Tiina Naukkarinen Kuurojen museosta, toiminnanjohtaja Markku Jokinen Kuurojen Liitosta ja järjestöneuvos Liisa Kauppinen. Paneelissa käsiteltiin vääryyksien erilaisia muotoja sekä sitä, miten niitä tulisi käsitellä ja millaista hyvitystä valtion tulisi niistä tarjota. Paneelikeskustelun jälkeen seminaarin osallistujat jakaantuivat ryhmiin, joissa jatkettiin keskustelua pohtimalla nykytilannetta sekä sitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.  

Seminaari keräsi Työväenmuseo Werstaan auditorion täyteen väkeä ja keskustelu kävi vilkkaana sekä auditoriossa että seminaarin tauoilla.  

**

Maija Koivisto
maija.koivisto@helsinki.fi
Instagram: mapes_phd_life

**

Kuurojen Liiton verkkosivuilla julkaistaan lähiaikoina kooste neuvottelupäivillä 9.2. käsitellystä Historin väärydet -teemasta ja siihen liittyvistä ryhmätöistä.